Tarina
On itsenäisyyspäivä vuonna 2020. Vanhempasi olivat optimistisina ihmisinä kesällä varanneet liput itsenäisyyspäivän juhlakonserttiin Helsingissä, mutta valitettavasti se jouduttiin perumaan pahenevan koronatilanteen takia. Pitkällisen jahkailun jälkeen päätitte kuitenkin olla perumatta hotellivaraustanne. Edes jotain vaihtelua tähän korona-arkeen ja jatkuvaan kotonaolemiseen.
Niinpä olet nyt hotelli Kämpissä lukemassa kirjaa. Muu perhe lähti iltakävelylle Kaivopuistoon, mutta sinua ei huvittanut lähteä mukaan. Yht’äkkiä ovelta kuuluu rapinaa ja hotellihuoneen oven alta työntyy esiin kirjekuori.
Mitä ne porukat nyt pelleilevät, mietit ja menet kurkkaamaan ovesta käytävälle, mutta siellä ei näy ketään. Oven ulkopuolella on tosin lahjapaketti ja siinä lukee Sinun nimesi.
“Mitä hitsiä???” mutiset puoliääneen samalla, kun revit lahjapakettia auki. Sieltä löytyy upea juhlakasvomaski. Olet entistä enemmän kummissasi ja revit seuraavaksi kirjeen auki.
-------------------------------------------------------
Terve!
Kuulin, että olette maisemissa. Päätin järjestää ihan pienet yllätysjuhlat sinulle ja muutamalle ystävällesi. Minulla on vähän niin kuin tapana järkätä itsenäisyyspäivisin juhlia, niin en osaa olla tänäkään vuonna kokonaan järjestämättä. 🙂 Juhlat alkavat klo 19.00.
Mutta. Tässä on nyt eräs pieni twisti. Sinun pitää ratkaista muutama koodi, että saat selville juhlapaikan. Ystäväsi ovat jo matkalla juhlapaikalle omilla limusiineillaan. Sinun limusiinisi ja kuljettajasi odottaa pihalla valmiina viemään sinut juhlapaikalle. Matkaan on hyvä varata vartti aikaa. Mutta ensin sinun tosiaan pitää ratkaista nämä tehtävät ja niiden koodit. Tehtävien teemana on Suomi - kuinkas muutenkaan näin itsenäisyyspäivänä.
Hauskaa itsenäisyyspäivää toivotellen,
Pauli Viinistö
P.S. Muista lukea huolellisesti koko paperi ennen tehtävän aloittamista!
----------------------------------------------------------
Pauli Viinistö! Iskän rullaluistelukaveri vuosien takaa, jolla on aina pilke silmäkulmassa. Hymyillen alat ratkaisemaan tehtäviä. Näistä juhlista et todellakaan halua myöhästyä. Kello näyttäisi olevan 17.45. Käytännössä siis tunti aikaa ratkaista tehtävät, että ehdit ajoissa paikalle!